Kievarinkuja

ulkoasu © Cery 2017



Tuuletar


Nimi Tuuletar Rekisterinumero VH17-018-1509
Rotu, sukupuoli suomenpienhevonen, tamma Omistaja PJ (VRL-14469) / Kievarinkuja
Väri Rautias Kasvattaja Tarja Mäkelä (evm)
Syntynyt 21.07.2017, 19 v Koulutustaso Helppo A, 100 cm
Säkäkorkeus 145 cm Painotus Esteratsastus

Luonne

Tuuletar on nimensä mukaan tuulinen, iloinen ja aina menossa. Se rakastaa hyppäämistä eikä radoilla ole menohaluista puutetta. Tamma liitelee kauniisti esteiden yli ja se saa hyppäämisen näyttämään lasten leikiltä. Kentän laidalta kuuluukin usein ihastelevia huokauksia. Mutta rauhoittua se ei meinaa millään, aina pitäisi olla menossa ja hyppäämässä vielä vähän lisää. Kilpailuihin lähdettäessä Tuulettaresta huomaa että se tietää mitä tapahtuu, ja on selkeästi innostunut. Muutama pukki saattaa ilmoille ilosta lennähtää, mutta ei sen kummempaa. Tamma on kuitenkin hyvin kuuliainen ja tottelee ratsastajaansa. Ei ryöstä tai vedä ohjia käsistä, on helppo käsitellä tallissa, ei tylsisty nopeasti vaan pysyy rauhassa pitempäänkin hoidettaessa ja traileriin meno onnistuu mutkitta. Tamma on siitä hyvä että sillä voivat ratsastaa nuoret, eivät niin kokeneet että myöskin pidempään esimerkiksi esteillä kilpailleet ja se toimii molemmilla hyvin. Tamma on tarkka jaloistaan eikä puomien kolina olekaan usein kuultu ääni sen seurassa. Tuuletar nostelee jalkojaan kauniisti vaikka pelkillä puomeillakin.

Tuuletar on erittäin seurallinen ja pitää ihmisten että toisten hevosten kanssa touhuilemisesta erittäin paljon. Jos sinusta joskus talliaskareita hoitaessa tuntuu että jokin tarkkailee, on se aika varmasti tämä tamma. Maasta käsittely on miellyttävää, helppoa ja tamma on aina kiinnostunut kokeilemaan uusia juttuja. Toimii oikein hyvin myös maastossa, sillä ei säiky turhista, on luotettava ja varmajalkainen. Voi maastoilla hyvin myös yksin. Tamma rakastaa uimista ja sen kanssa voikin käydä vaikka ihan kaksistaan rannalla. Ei siis pelkää vettä vaan menee uskaliaasti aika syvällekin. Tämän hevosen kanssa voi hommailla vaikka mitä eikä tarvitse pelätä turhia. Käyttäytyy siis yleensä kaikissa tilanteissa hyvin ja kehtaa lähteä kilpailemaan vaikka kuinka hienoihin puitteisiin.
(c) Jirka

Sukutaulu

i. Taikatemppu
evm
ii. Koodinmurtaja iii. Heinähattu
iie. Melina
ie. Hanhilammen Kinuski iei. Alfred
iee. Renkomäen Omega
e. Pelimiehen Merirosvoradio
evm
ei. Alppikello eii. Lemminkäinen
eie. Pikkukarpalo
ee. Halla eei. Honkion Castor
eee. Kevättähtimö
Tuulettaren isä Taikatemppu oli punarautias suomenpienhevosori. Tällä hevosella oli korkeutta vain vaivaiset 141 senttimetriä. Pienestä koostaan huolimatta Taikatemppu oli isoegoinen ja loistava esteratsu. Valitettavasti Taikatemppu kuoli yhtäkkiseen ähkykohtaukseen kesällä, mutta ehti saada yhden jälkeläisen elämänsä aikana. Taikatemppua jäätiin kaipaamaan kovasti.

Tuulettaren isänisä Koodinmurtaja oli jälkeläisensä tapaan pienhevonen, mutta tummanpunarautiaalla värillä. Koodinmurtaja oli kamala jääräpää, iso poika, joka kovisteli kaikille. Kuitenkin oli kivaa käpertyä mamin kainaloon paijattavaksi, kun muut eivät nähneet. Koodinmurtaja oli hyvärakenteinen ja sen menestys esteillä ja näyttelyissä oli päätähuimaavaa. Koodinmurtaja astui elämänsä aikana seitsemän tammaa, ja sai niistä kuusi kantavaksi. Koodinmurtaja siis jatkoi sukuaan hyvin, ennen vanhuuteen kaksikymmentäkahdeksan vuotiaana kuollessaan.

Tuulettaren isänemä Hanhilammen Kinuski oli rautias yleispainotteinen tamma. Tämä hevonen jäi hädin tuskin piekkarihevosen mittoihin, mutta periytti pienhevoskokoa kaikille neljälle jälkeläiselleen. Hanhilammen Kinuski oli aika peruspolle, napakka lapanen laumassa. Menestys oli aika-ajoin vaihtelevaa, mutta pääosin hevosen kanssa menestyttiin hyvin. Hanhilammen Kinuskilla kilpailtiin esteillä, koulussa, maastoesteillä, hieman kenttää ja valjakkoajoakin. Hanhilammen Kinuski myytiin viisitoista vuotiaana pois viettämään rauhallisia eläkepäiviä, joita tamma sai viettää kaksi vuotta, ennen kuin kuoli pääntautiin.

Koodinmurtajan isä (Tuulettaren isänisänisä) Heinähattu oli valjakko- ja estepainotteinen rehvakas ori. Komealla ulkomuodolla ja täydellisellä ulkomuodollaan siunattu Heinähattu ihastutti ja kauhistutti kaikkia ihmisiä ja tammoja. Heinähattu oli tummanrautias komea ori. Nuorena se kilpaili viisi vuotta esteillä aktiivisesti, kunnes sitä alettiin käyttämään terapiaratsuna. Heinähattu kyllästyi tähän ja karkasi pois muutaman vuoden jälkeen. Se saatiin takaisin, mutta karkumatkallaan ori oli astunut tamman - siitä saatiin kuulla naapurilta puolen vuoden päästä. Heinähatusta tulikin sitten pienimuotoisessa kisakäytössä oleva jalostusori. Heinähatun kuolinsyytä ei ole tiedossa, mutta se on haudattu kasvattajansa lähitienoille.

Koodinmurtajan emä (Tuulettaren isänisänemä) Melina oli punarautias 148 senttinen luonteikas tamma. Kipakka kiukkupylly oli ärhäkkä tamma. Melina oli yksityishevosena yläaste-ikäisellä neitokaisella ja sillä kisattiin melko hyvällä menestyksellä esteitä ja kenttää. Kuumuvasta ja vaikeasta luonteestaan huolimatta Melina rakasti esiintymistä ja olikin aikamoinen esteratojen tähti. Tamman omistaja oli hyvin tyytyväinen Melinaan ja halusi tammalle varsan jatkamaan tämän sukuna. Kolmena kesänä peräkkäin astutus epäonnistui, kunnes viimein Melina tuli tiineeksi. Tamma varsoi kaksosvarsat ja seuraavana vuonna kuoli ilmeisesti sisäiseen verenvuotoon mahassa.

Hanhilammen Kinuskin isä (Tuulettaren isänemänisä) oli vaaleanpunarautias vähäpätöinen ori, Alfred. Jo nuorena siitä huomasi miten hontelo ja epäonninen ori oli. Alfredilla ei kamalasti kilpailtu ja muutaman epäonnisen kisan jälkeen ori myytiin vakautensa ja rauhallisuudensa vuoksi ratsastuskouluun. Siellä Alfred viihtyi, se sai rakastavan hoitajan ja oli tunneilla yllättävän suosittu. Alfred työskenteli ratsastuskoulussa tasaisesti seitsemän vuotta, ennen kuin siirtyi koulun omistajan omistukseen. Alfred jatkoi hieman kilpailua ja onnistui napsimaan satunnaisia ruusukkeita. Alfredin yllättävän onnistumisen takia, entinen omistaja osti Alfredin takaisin ja teetti orilla muutaman varsan. Alfred kärsi stressiä ja osittain siihen, osittain vanhuuden vaivojen vuoksi siirtyi hiljakseen hevosten taivaaseen.

Hanhilammen Kinuskin emä (Tuulettaren isänemänemä) oli rautias Renkomäen Omega. Omega oli vahvaluontoinen ja kova pomottelemaan, siis ihan toista mitä tamman nimi antoi luulla. Omega oli elämänsä ensimmäisiä vuosia työhevosena. Eräänä talvena se kuitenkin loukkasi jalkansa, johon jäi tamman loppuelämäksi pientä vikaa tai vaaraa. Renkomäen Omega oli siis hyödytön työhevonen ja tilan lapsen rampautuessa tammasta tuli terapiahevonen tälle lapselle. Omega ymmärsi lapsen kivun ja oli aina tämän läheisyydessä niin kiltti. Kun lapsi kasvoi isoksi, siirtyi Omega hänen omistukseensa ja muutaman viimeisen vuodensa Omega oli yksityishevosena. Ikävä kyllä kesällä Renkomäen Omega kaatui esteradalla ja vanha jalkavaiva alkoi vaivata niin, että jo ikää ja kokemuksia kartuttanut tamma piti lopettaa.

Tuulettaren emä oli Pelimiehen Merirosvoradio, hyvärakenteinen rautias tamma. Se oli estepainotteinen ja hyväntuulinen reipas ratsu. Se oli aktiivisessa kisakäytössä korkealla tasolla ja kisaiästä vanhettuaan jalostuskäytössä. Pelimiehen Merirosvoradiota rakastivat miltei kaikki, olihan se hyväkäytöksinen ja -menestyksinen suomalainen. Tamma ei myöskään koskan luovuttanut keskenkaiken.

Tuulettaren emänisä Alppikello oli riehakas tuulispää. Punarautias ori oli aina menossa ja se olikin aika vaikea pideltävä. Aluksi Alppikellosta yritettiin esteratsua, mutta se oli liian holtitonta menoa. Onnettomuuden jälkeen Alppikello siirtyi jo 8-vuotiaana kouluhevoseksi. Siinä orin sisua ja tahtoa oli helpompi hallita ja Alppikello oli ihan menestykäs kouluhevonen. Iäkkääksi se pääsi, astui muutaman tamman sieltä ja muutaman täältä. Se ei kuitenkaan koskaan päässyt kantakirjoihin asti, sillä kuoli vanhuuteen eräänä syksyisenä iltana.

Tuulettaren emänemä Halla oli rautiaanpäistärikkö estepainotteinen 155 senttinen tamma. Siltä löytyi suomalaista sisua, tahtoa ja kestävyyttä. Mutta sen ratsastamiseen ei paljon tarvittu. Hyvä ohjastuntuma, vakaa istunta ja ripaus rohkeutta ja omapäisyyttä niin sitä lennettiin jo 80 senttisen esteiden yli kevyesti. Halla rakasti esteiden hyppäämistä ja nautti elämästä täysin siemauksin. Se keräsi montakymmentä hienoa ruusuketta elämänsä kisoista. Kerran se ikävä kyllä loikkasi tarhan aitojen yli ja sattui kompastumaan alastulossa. Pieni haavahan siitä tuli ja siitä alkoi myös Hallan kisaamaton loppuelämä. Ennen leppoisia eläkevuosiaan se astutettiin parilla orilla. Viimeiseksi jääneen tiineydensä jälkeen Halla kuoli yrittäessään taas karkumatkaa tarhan aidan yli. Erikoisen väristä mutta ihanaa tammaa jäätiin kaipaamaan.

Alppikellon isä (Tuulettaren emänisänisä) oli 160 senttinen korskea Lemminkäinen. Kuin suoraan Kalevalasta. Se uhkui voimaa ja vaarallisuutta, eikä ollut mikään ihanteellinen ratsu. Aluksi siitä yritettiin työhevosta, mutta ruunikko Lemminkäinen halusi enemmän. Kun se sitten hyppeli juoma-astian yli laitumella, alettiin Lemminkäisestä kuorimaan esteratsua. Ei sillä kamalasti kilpailtu, mutta semmoinen voimakastahtoinen aikaratsu Lemminkäisestä tuli. Eräänä kesänä se alkoi kummallisesti saada ähkykohtauksia. Ikää orilla oli jo jonkin verran, mutta eläinlääkäri epäili matoja. Kun Lemminkäinen sitten kuoli, syy olikin orin mahasta löytynyt kasvain. Se oli surullinen kuolema ruunikolle.

Alppikellon emä (Tuulettaren emänisänemä) Pikkukarpalo oli nimensä veroisesti pieni, punarautias suomenpienhevonen. Pikkukarpalo oli ujoa sorttia, eikä siitä oikein mitään uskottu. Välillä sillä ratsasteltiin, mutta ujon luonteensa vuoksi se oli vain sivustaseisoja ja tilan omistajattaren pojan hoivailussa. Muutaman vuoden jälkeen tamma kuitenkin tylsistyi ja aloitti imppaamisen. Kaikkia keinoja kokeiltiin, jotta Pikkukarpalo lopettaisi imppaamisen. Leikkauksessa, jossa tammalta poistettaisiin imppaamiseen tarvittavia lihaksia, Pikkukarpalo kuoli.

Hallan isä (Tuulettaren emänemänisä) oli ravipainotteinen Honkion Castor. Tuikitavallinen rautias ori, joka ravaili voittaakseen. Sen ohjastaja oli loistava ja parivaljakko ravasi raveissa jopa odotettua paremmin. Välillä Honkion Castor oli jalostuskäytössä ja välillä se sitten ravasi voittoon. Eräässä kuuluisassa ravikilpailussa rautias otti laukalle innostuttuaan liikaa ja kompuroi. Se kaatui ja ohjastajakin lensi. Ohjastajan jalka ja solisluu murtui, mutta Honkion Castor katkaisi jalkansa ja ori piti lopettaa.

Hallan emä (Tuulettaren emänemänemä) oli suloinen läsipää Kevättähtimö. Vähän ujoa sorttia, mutta kuitenkin helposti innostuvaa. Kevättähtimö oli ratsastuskoulukäytössä. Raudikko oli kovassa suosiossa ja eli elämänsä pääosin opetusmestarin osassa. Kerran se sai jälkeläisen, Hallan, ja raudikko oli todella hyvä emä. Se huolehti pikkulapsista varsaikävässään ja olikin loistokas opetusmestari.
(c) VRL-14727

Kisakalenteri

ERJ-sijoituksia 43 kpl, VSR-Cup sijoituksia 1 kpl

11.08.2017 - Kutsu - 90 cm - 2/30
20.08.2017 - Kutsu - 90 cm - 5/30
01.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/30
02.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/30
03.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/30
07.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 1/30
07.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 4/30
10.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/30
11.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 3/30
12.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/100
14.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/30
16.09.2017 - Kutsu - 90 cm - 4/30
19.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 4/30
20.09.2017 - Kutsu - 90 cm - 2/30
22.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 1/100
23.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 2/100
24.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 3/100
26.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 1/100
30.09.2017 - Kutsu - 100 cm - 10/100
02.10.2017 - Kutsu - 90 cm - 1/30
03.10.2017 - Kutsu - 90 cm - 4/30
03.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 3/30
04.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/30
04.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 3/40
05.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 1/30
07.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 4/30
07.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 1/40
08.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 3/30
25.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 2/30
29.10.2017 - Kutsu - 100 cm - 4/30
03.11.2017 - Kutsu - 100 cm - 2/30
07.11.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/30
07.11.2017 - Kutsu - 100 cm - 4/30
09.11.2017 - Kutsu - 100 cm - 2/30
10.11.2017 - Kutsu - 90 cm - 2/40
20.11.2017 - Kutsu - 90 cm - 2/30
23.11.2017 - Kutsu - 90 cm - 5/30
01.12.2017 - Kutsu - 100 cm - 2/40
02.12.2017 - Kutsu - 100 cm - 6/40
05.12.2017 - Kutsu - 100 cm - 4/40
13.12.2017 - Kutsu - 100 cm - 3/40
15.12.2017 - Kutsu - 100 cm - 2/40
20.12.2017 - Kutsu - 100 cm - 5/40
28.02.2018 - Kutsu - 100 cm - 5/122 - VSR CUP
30.09.2018 - Kutsu - 100 cm - 3/71 - VSR CUP




31.03.2018 - VSR Rotunäyttely - Aikuiset tammat - III-palk

Päiväkirja

12.11.2018, kirjoittanut Humutin
Auton jouduttua huoltoon keskellä ei mitään kisareissun päätteeksi oli Kievarinkuja ystävällisesti tarjonnut majapaikan minulle ja suomenhevostammoille parin päivän ajaksi, ja vastapalkkana sovimme, että auttaisin suuren tallin hoidossa - mitenpä muuten sitä aika kuluisi paremmin kuin suomenhevosten seurassa! Jo ensimmäisenä aamuna olin virkeänä PJn mukana aamutallilla, tarhaten ratsuja sekä aloittaen suunnilleen yhdentoista maissa ensimmäisten liikuttamisen. Tallin omistaja lykkäsikin käteeni riimun naruineen ja osoitti vatsan seudulta pyöreää rautiasta suomenhevostammaa, joka odotteli innokkaana tarhan portilla - liekö jo tottunut päivärytmiin ja sisäinen kello kertoi, että pian olisi aika päästä liikkeelle. Tuulettareksi kutsuttu pientamma olikin kuulemma kevyellä liikutuksella jo ikänsä puolesta, ja päätin lopulta lähteä pikku pakkasista piittaamatta kentälle. Haettuani ja varustettuani selvästi talvi-ilman piristämän rautiaan kapusin sen leveään, pyöreään ja jo notkahtavaan selkään, vaikka pirtsakka Tuuletar steppailikin selvästi vauhti päällä. Kilttihän piekkari oli kuin mikä, ja sitä käsitellessä olin ehtinyt jo lahjomaan ikääntyvää hevosta sokeripaloilla, mutta selvästi energistäkin sorttia. Mittailtuani jalustimet sopivaksi annoin kevyet pohjeavut suunnaten aluksi uralle, vielä kierrellen tamman tasoon nähden naurettavan pienen pystyesteen ja maahan asetetut puomit ravailua varten. Tuulettarella oli tosiaan vauhtia pakattuna jokaiselle varmalle askeleelle, ja nenän valuessa ja sormien kohmettuessa sainkin pidätellä rautiasta, johon se vastasi kyllä mallikkaasti nöyristellen ja kuunnellen. Lämmittelimme parisenkymmentä minuuttia aina käynnistä raviin ja takaisin käyntiin vaihtaen, kunnes pyysin tamman myötä- ja vastalaukkaharjoituksiin mukaan. Pienheppa teki tehtävän oikein esimerkillisesti ja miellyttämään pyrkien, ja taputellen suuntasin vihdoin sen odottamia puomeja kohti. Seitsemän puomin sarja meni ensin hieman läpijuoksulla tamman puhaltaessa suorastaan niiden läpi, mutta ohjatessani sen uudestaan puomeille ja tällä kertaa varmakätisesti pyytäen ravia, jätti rautias jo turhan innokkaan lähestymisen pois, sipsutellen kuuraisella kentällä puomien yli kiltisti. Toistin puomiharjoituksen pariin otteeseen eri suunnista, välillä hypäten ja pienentäen välejä, kunnes matka jatkui vihdoin ja viimein Tuulettaren pälyilemän pystärin puoleen. Korkeutta esteellä oli varmaan vain 60cm edestä, eli mitään hirveää suoritusta ei tässä oltu tekemässä, lähinnä kevyttä mielenpiristystä. Lähestyin estettä aluksi ravissa, kunnes pyysin tammaa laukkaan, johon se lähti innokkaasti. Kulmasta kaartaen saavuimme esteen keskelle hyppykulmaan, ja pienhevonen lähtikin automaattisesti ponnistamaan sopivalta matkalta, komeasti leiskauttaen suurella varalla ja hieman energisyyttään kompuroiden alastulossa. Rauhoittelin vauhtia jälleen raviin, hakien muutaman voltin ja peruutuksen kautta taas tuntumaa hevoseen, ja kertasin pystyesteelle lähestymisen ja hypyn pariin otteeseen, nyt jo Tuulettaren kanssa yhteisymmärryksessä piekkarin rauhoittuessa keskittymään. Siinäpä kuluikin se reilu tuntinen vielä kerratessa puomisarja verryttelyiden ohella, ja kiitellen tätä hienoa, pyöreärunkoista suomenhevostammaa suuntasimme takaisin tallin lämpöön.
Tämä on virtuaalihevonen